keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Nyt ei olla kellarissa

Vähänkös tässä aikataulut mättävät, mutta parempi myöhään... Del.icio.us-palveluun on nyt vasta tutustuttu, ja muutama kirjanmerkkikin sinne laitettu. Pelkäsin vähän, kuinka kaikki täällä kotona lomalla onnistuu, mutta näyttihän se siitä menevän, joskin aikaa vievän. Silti olin arvattavan hätäinen, vasta tallennettuani merkit iski silmään: Millä tageilla osoitimmekaan kirjanmerkkien olevan kiinnostavia juuri tämän kurssin osallistujille? Niinpä!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Alussa oli muutama sana

Kunpa saisi ensin ne muutamat sanat, niin lähtisi virta etenemään... Tunne on kurssin suhteen tällä hetkellä kuin olisi salaisen puutarhan portilla, mitä kaikkea täältä mahtaa löytyäkään! Toivon saavani kurssilta tietoa ja varmuutta tiedon soveltamiseen.

Olen n. 30 vuotta kirjastossa aikaa viettänyt sanafani, enkä ole vielä kyllästynyt työhöni (vaikka ammatinvalintapsykologi aikoinaan niin epäilikin). Ja kuinka voisikaan olla, kun koko maailma on kirjojen muodossa siinä ympärillä. "Vapaa-aikanani" yritän tehdä lisensiaatintyötä intertekstuaalisuudesta (ja taas mennään ympäri maailmaa), toimin kirjailijayhdistyksen sihteerinä ja kirjoittelen kirja-arvosteluja. Siis sanoja, sanoja, sanoja.